« Takaisin

Pavintie 3-7, Vantaa Hakkila15471 m2

Pavintie 3-7 kiinteistö on valmistunut kahdessa vaiheessa, ensimmäinen osa vuonna 1989 ja toinen osa vuonna 2005. Kiinteistö sijaitsee Lahden moottoritien, 4- tien varressa Itä-Hakkilassa. Kiinteistöltä on hyvät kulkuyhteydet sekä Kehä I:lle että Kehä III:lle. Pavintielle on helppoa tulla myös raskaalla kalustolla sekä julkisilla liikennevälineillä. Kiinteistössä on kolme varastorakennusta, joiden pohjat ovat selkeät- ja siten mutkattomia käyttää. Selkeänä etuna on se, että varastorakennuksissa on varastohyllyt valmiit- käyttäjien ei tarvitse erikseen investoida varastohyllyihin. Lisäksi kiinteistöön kuuluu toimistorakennus, jonka tilat on helppoa räätälöidä tulevien toimistokäyttäjien tarpeisiin. Kiinteistössä on avarat pihat, jotka helpottavat rakennusten käyttöä. Kiinteistöyhtiöön kuuluu tilava lämmin pysäköintihalli, josta on vuokrattavissa parkkipaikat yritysten käyttöön.

Halli 5A (rak.v. 1989) on 8 m korkeaa ja avaraa logistiikkatilaa yhteensä noin 8631 m². Tilat soveltuvat ensisijaisesti logistiikka sekä varastokäyttöön. Halli vuokrataan korkeilla sprikleröidyillä hyllyillä, jossa on reilu 14.000 eurolava paikkaa. Hallissa on lastaustaskut ja se on sisäänajettava. Hallin yhteydessä autotalli-, työnjohto- sekä sosiaalitilat. Lisäksi mahdollisuus vuokraa toimistotiloja viereisestä rakennuksesta, johon on sisäkautta suorakulku. Pihakäyttösuunnitelman mukaiset p-paikat (ulkona) ovat käytettävissä. Halli 5B:n pohjakerroksesta on mahdollisuus vuokrata pysäköintipaikkoja lämpimästä sisähallista.

Pavintie 3-7:stä etäisyyksiä: Lahden moottoritien varressa, Helsinki-Vantaa-lentokentälle n. 7,0 km, Tikkurilan rautatieasemalle n. 4,0 km, Kauppakeskus Jumboon n. 6,0 km, Helsingin keskustaan n. 12,0 km,, Kehä III n. 2,0 km, Tuusulan tielle n. 5,0 km ja Vuosaaren satamaan n. 10 km. Julkinen liikenne: bussipysäkki Pavintiellä, josta bussilla 712 Tikkurilan rautatieasemalle ja 587 Mellunmäen metroasemalle. Helsingin keskustaan suorat bussiyhteydet 739 ja 717.

Halli 5B kellaritila, edullista noin 3,0m korkeaa sisäänajettavaa tilaa yhteensä noin 6840 m². Soveltuu esimerkiksi kevyeen varastointiin, tila voidaan jakaa noin puoliksi.

Tekniset tiedot

Vapaa korkeus: varasto n. 8,0 m ja autotalli n. 3,0 m

Nosto-ovi: on

Lastauslaituri: on

Sisään ajettava: on

Lounaspaikka kiinteistöissä: ei

Lattiakaivot, hiekanerotuskaivot: on

Muita teknisiä tietoja: kiinteistössä nettivalmius (kupari/cat).

Lastaustaskujen ovikoot ovat vakiot, sisään ajettavien ovien koot ovat n. 4,0 m ( leveys) sekä 4,5 m ( korkeus).

Lattiankantavuus on n. 5.000,0 kg/m2. Lastaustaskuissa on sillat, koneellinen ilmanvaihto ja rakennus ja varastohyllyt ovat sprinkleröity.

Halli on mahdollista ottaa käyttöön rengasvarastoksi nykyisillä hyllyillä, joka edellyttää hyllyjen sprinklerisuuttimien määrän kasvattamisen (helppo toteuttaa olemassa olevaan putkistoon).

m2 15471

Varasto

Vantaa / Hakkila

Pavintie 3-7, 01260 Vantaa

Ota yhteyttä

Pyydä kohteesta lisätietoa tai jätä yhteydenottopyyntö.

mikko.lipponen@mlrealestate.fi
+358 (0)50 5345 433