Emalikatu 10, Järvenpää3860m2
Viidellä maantason nosto-ovella varustettua tuotantotilaa. Tilan korkeus 6 metriä.Teollisuus- ja varastokiinteistö on rakennettu vuonna 1979. Kiinteistön korkeat teollisuus- ja varastotilat ovat toimivia ja soveltuvat useaan eri käyttötarkoitukseen. Korkeat nosto-ovet mahdollistavat tuotteiden ja tavaroiden tehokkaan lastaamisen ja purkamisen. Toimistotilat sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa. Kiinteistö sijaitsee Järvenpäässä Vähänummen teollisuusalueella, jolta on hyvät liikenneyhteydet Lahden väylälle. Piha-alueella on mahdollisuus liikennöidä raskaalla kalustolla, ja sillä on runsaasti pysäköintipaikkoja. Lähin bussipysäkki sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä, josta on alle 15 minuutin bussiyhteys Järvenpään keskustaan. Järvenpään juna-asemalta lähijunayhteys mm. Helsinkiin (35 min).Kiinteistön käyttäjiä palvelee lounasravintola.
Ei energiatodistusta.


